Karin Blomster ja Mirja de Bruin Kungälvin kunnasta.

Asiakastarina: Kungälvin kunta

Kungälvin kunta julkaisee useita satoja työpaikkoja vuodessa, joten on tärkeää, että rekrytointiprosessi on tehokas ja jäsennelty. Karin Blomster ja Mirja de Bruin työskentelevät kunnassa rekrytoijina, ja kertovat siitä, kuinka digitaalinen referenssitarkistus vähentää turhautumista, säästää aikaa ja helpottaa rekrytointiprosessia.

Syksystä 2021 lähtien Karin Blomster ja Mirja de Bruin ovat työskennelleet yhdessä rekrytointiprojektissa, jonka kunta aloitti tarpeesta keskittää rekrytoinnit kunnan eri toimintoihin.

Rekrytointiyksikköön kuuluu kuusi henkilöä ja käsittelemme vuosittain 500–800 rekrytointia. Jäsennelty, selkeä ja tehokas, myös hyvin suunniteltu rekrytointiprosessi on tärkeää, jotta hakijoilla olisi hyvä hakijakokemus, ja toisaalta myös siksi, että olemme itse hyvin perillä mitä, milloinkin tapahtuu, Mirja sanoo.

Referenssien tarkistaminen – turhautumisista onnistumisiin

Kunnan rekrytoidessa, vaaditaan vähintään kaksi referenssiä, jotka ovat mielellään kaksi entistä esihenkilöä, Mirja sanoo. Kun hän aloitti työt Kungälvissä, Karin ja muut rekrytoijat käyttivät paljon aikaa suositusten tarkistuksiin soittaessaan suosittelijoille. Keskustelut saattoivat olla pitkiä ja niitä oli monia.

– Soittaminen suosittelijoille, jotka eivät ehkä edes vastaa, on erittäin turhauttavaa. Silloin voi mennä kauan, ennen kuin saat suosittelijat käsiin, ja kun vihdoin tavoitat henkilön, hän ei ehkä vielä ehdi vastaamaan kysymyksiimme, Mirja sanoo.

Kungälvin kunta päätti juuri ennen kesää 2022 hankkia Grade Refensan. Grade Refensa digitalisoi ja yhtenäistää referenssien tarkistamisen. Hakija käynnistää itse prosessin ja suosittelija voi antaa referenssinsä, kun hänellä on siihen sopiva hetki.

– Olemme säästäneet paljon aikaa, kun käytämme digitaalista referenssitarkistusta Grade Refensalla, Karin sanoo. Työkalun hankinnan jälkeen onnistuimme saamaan yhteensä 1288 referenssiä kesän ja syksyn aikana. Meistä tuntuu myös turvalliselta, että Grade Refensa integroituu Graden rekrytointijärjestelmään. Se on sekä aikaa säästävä, että täysin GDPR-yhteensopiva.

Kaikki suosittelijat voivat vastata samoihin kysymyksiin, jotka Karin ja Mirja ovat luoneet Grade Refensassa. Tämä tarkoittaa, että he voivat helposti vertailla vastauksia ja nähdä, onko suosittelijoilla samanlainen mielipide hakijasta.

– Olemme saaneet paremman laadun sekä tietoturvallisemman tavan referenssien tarkistamiseen, kun aloitimme Grade Refensan käytön. Saamme myös enemmän aikaa muihin tehtäviimme ja vältämme turhautumista yrittäessämme saada suosittelijoita kiinni. Refensassa he voivat vastata milloin haluavat, Mirja sanoo.

Haasteet ja tulevaisuus

Osaamistarjonta on iso haaste, myös Kungälvin kunnassa. Siksi on erityisen tärkeää tehdä kunta näkyväksi työnantajana ja suunnitella houkuttelevia työpaikkailmoituksia asiaankuuluvin valintakysymyksin Graden rekrytointijärjestelmässä.

– Osaamisen puute on selkeästi havaittavissa, sillä emme saa tarpeeksi päteviä hakijoita moniin ilmoittamiimme tehtäviin, Mirja sanoo. Pyrimme lisäämään näkyvyyttämme ja tunnettuutta kunnan toiminnasta muun muassa olemalla esillä sosiaalisessa mediassa, järjestämällä rekrytointitapaamisia, osallistumalla messuille ja vierailemalla kouluissa.

Nykyistenkin työntekijöiden säilyttäminen on haaste monille työnantajille. Työpaikalla jo olemassa olevan työvoiman ja osaamisen hyödyntäminen sekä kouluttamattoman henkilöstön osaamisen kehittäminen on asia, jonka parissa Karin, Mirja ja heidän kollegansa työskentelevät jatkuvasti.

– Olemme myös erittäin kiinnostuneita siitä, että jokainen meille töihin hakeva saa nopeasti palautetta ja hyvän hakijakokemuksen, Karin sanoo. Tärkeää olisi, että Kungälvin kunta antaisi hyvän vaikutelman työnantajana, ja hakijoilla olisi halu hakea myös jatkossa muihin kunnan tehtäviin.

Kungälvin kuntaan lukeutuu Marstrandin, Koden ja Ytterbyn kaupungit. Asukkaita on noin 48 000. Karin sanoo, että parasta Kungälvin kunnalla työskentelyssä on se, että kuntaorganisaatio on eläväinen, ja kehittyy jatkuvasti.

– Se, että meillä on henkilökunta koottu saman katon alle, helpottaa ja nopeuttaa vastausten saantia sekä lyhentää yhteydenottoreittejä. Lisäksi minulla on myös erittäin hyvä esihenkilö kaikin puolin, Karin sanoo.

Mirja on samaa mieltä ja nostaa esiin, että kunta tarjoaa työhön joustavuutta ja työntekijöillä on mahdollisuus hallita omia työpäiviä ja työaikoja.

– Olen samaa mieltä Karinin kanssa, että parasta meillä on loistava esihenkilö ja tietysti ihanat kollegat, Mirja päättää.

Yhteenveto

Haluatko tietää lisää Refensasta?

Täytä tietosi, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää, miten Refensa toimii ja minkä hintainen ratkaisu on.

Evästeet koostuvat pienistä tekstitiedostoista. Nämä tiedostot sisältävät tietoja, jotka tallennetaan laitteellesi. Joidenkin evästetyyppien sijoittamiseksi tarvitsemme suostumuksesi. Grade käyttää seuraavia evästetyyppejä.
Jos haluat lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja niiden säilytysajasta, klikkaa tästä siirtyäksesi evästepolitiikkaamme.

Hallitse evästeasetuksiasi

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, jotka on sijoitettava, jotta verkkosivuston perustoiminnot toimisivat. Perustoiminnot sisältävät esimerkiksi evästeitä, jotka ovat tarpeen valikoiden käyttämiseen ja sivuston navigointiin.

Toiminnallisuusevästeet

Toiminnalliset evästeet on sijoitettava, jotta verkkosivusto toimii odotetusti. Esimerkiksi kieliasetuksen muistamiseksi, tiedon saamiseksi siitä, oletko kirjautunut sisään, sivuston turvallisuuden ylläpitämiseksi, kirjautumistietojen muistamiseksi tai tuotteiden lajittelun mahdollistamiseksi sivustolla haluamallasi tavalla.

Tilastolliset evästeet

Sivuston kanssa vuorovaikuttamisesi selvittämiseksi asetamme evästeitä tilastotietojen keräämiseksi. Nämä evästeet anonymisoivat henkilötiedot.

Mainonnan mittaamisevästeet

Voidaksemme tarjota parempaa palvelua ja kokemusta asetamme evästeitä markkinoinnin räätälöimiseksi sinulle. Toinen tämän sijoittamisen tarkoitus on markkinoida tuotteita tai palveluita sinulle, tarjota räätälöityjä tarjouksia tai markkinoida ja antaa suosituksia uusista käsitteistä, perustuen aiempiin ostoksiisi kanssamme.

Käyttäjämainonnan mittaamisevästeet

Relevanttien mainosten näyttämiseksi asetamme evästeitä mainosten mukauttamiseksi sinulle.

Henkilökohtaisesti mukautetut mainosevästeet

Relevanttien ja henkilökohtaisten mainosten näyttämiseksi asetamme evästeitä tarjotaksemme ainutlaatuisia tarjouksia, jotka on räätälöity sinun käyttäjätietojesi perusteella.