Asiakastarina: Distansinstitutet
Distansinstitutet on noussut lyhyessä ajassa suosituksi digitaalisen ammattikoulutuksen tarjoajaksi. Keskittyminen oppimisalustan osallistujakokemukseen osoittautui menestyksekkääksi konseptiksi.
Distansinstitutet aloitti toimintansa vuonna 2018 tavoitteenaan tarjota alan asiantuntijoiden vetämiä digitaalista ammattikoulutusta.
– Perustimme Distansinstitutetin vastataksemme yksityisen ammattikoulutuksen suureen kysyntään. Mahdollisuus opiskella missä päin maailmaa tahansa ilman tiettyjä kurssiaikoja ja takarajoja houkuttelee monia. Halusimme tarjota vaihtoehdon esimerkiksi korkeakouluille ja ammattikorkeakouluille luomalla alan asiantuntijoiden vetämiä koulutuksia ja kehittämällä sujuvan osallistujakokemuksen ilmoittautumisesta valmistumiseen. Oppimisalustan valinta oli tietenkin varsin tärkeässä roolissa, ja vertailimme useita palveluntarjoajia ennen lopullista päätöstä. Grade tarjosi joustavan ratkaisun ja mukautui tarpeisiimme, kertoo Marcus Lindh, Distansinstitutetin toimitusjohtaja ja perustaja.
Ratkaisu
Distansinstitutet päätti ottaa käyttöönsä Grade Learning-ratkaisun. Kun alusta oli valittu, yritys aloitti koulutuskokonaisuuksien kokoamisen yhdessä asiantuntijaopettajien kanssa alustaan sisältyvän Composer-kirjoitustyökalun avulla. Osallistujakokemukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja koulutuksista pyrittiin tekemään mahdollisimman selkeitä ja pedagogisesti oikeaoppisia. Koulutuskokonaisuudet koostuvat useista erilaisista palikoista – videoista, näyttötallenteista ja haastatteluista erilaisiin interaktiivisiin harjoituksiin.
– Osallistujamme suorittavat koulutuksen täysin ilman lähiopetusta, mikä korostaa harjoitusten ratkaisevaa roolia ja antaa meille mahdollisuuden hyödyntää dynaamista palautetta oppimisprosessin osana. Harjoitusten avulla varmistamme, että osallistuja on ymmärtänyt oppimansa ja lisäksi toistamme tärkeää sisältöä, Marcus selventää.
Osallistujat saavat koulutuksen suoritettuaan todistuksen. Heillä on myös mahdollisuus saada oman erikoisalansa sertifikaatti suorittamalla lisäksi erilaisia työkokeita, jotka Distansinstitutet ja kyseisen alan asiantuntijakouluttaja arvioivat. Sertifiointi on todiste siitä, että osallistuja on omaksunut tarvittavat tiedot ja osaa soveltaa oppimaansa arjessa.
Lopputulos
Yksityiseen ja helposti saavutettavaan ammattikoulutukseen panostaminen on osoittautunut menestyksekkääksi liikeideaksi. Distansinstitutet kasvaa kovaa vauhtia ja aikoo julkaista kymmenen uutta koulutusohjelmaa pelkästään seuraavan vuoden aikana. Tähän mennessä koulutuksen aloittaneiden noin 3 000 osallistujan palaute on ollut positiivista.
– Osallistujat saavat antaa koulutukselle arvosanan yhdestä viiteen koulutuksen suoritettuaan, ja tällä hetkellä keskiarvo on 4,41. Oppimisalustalle täydet pisteet antaa 90 % prosenttia osallistujista. Aiomme jatkossakin laatia uusia koulutuksia vastataksemme työmarkkinoiden kulloisiinkin tarpeisiin, ja jatkamme mielellämme yhteistyötämme Graden kanssa, Marcus toteaa.
Lue lisää Distansinstitutetista.