Ratkaisu
Telenor otti Graden käyttöön koulutusportaalina, ja palveluun luotiin useita digitaalisia koulutuksia. Vapaaehtoisuuteen perustuvan oppimiskulttuurin kannalta oli tärkeää, että koulutukset olivat laadukkaita sekä sisällöllisesti että pedagogisesta näkökulmasta.

Gradessa jokaisella työntekijällä on oma yksilöllinen osaamisprofiilinsa, ja jokainen suoritettu koulutus tuo mukanaan uusia taitoja. Osaamisprofiili muistuttaa hämähäkinverkkoa, joka kasvaa jatkuvasti työntekijän kehittyessä eri osa-alueilla. Hämähäkinverkko kertoo kunkin työntekijän vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet. Näitä tietoja käytetään yrityksen sisäisen rekrytoinnin lähtökohtana.
Uuteen työtehtävään vaihtavan työntekijän perehdytykseen ja uuden oppimiseen tarvittava aika lyhenee, sillä tämä on jo hankkinut uudesta työstään sellaista osaamista, jonka omaksuminen olisi muutoin ollut mahdollista vasta työnkuvan vaihduttua. Kurssiluettelon tarjoamien koulutusten lisäksi työntekijöillä on mahdollisuus kehittää osaamistaan niin kutsutulla oppimismatkalla. Kyseessä on urapolku, jonka jokaisella ”pysäkillä” työntekijät saavat suorittaa digitaalisia koulutuksia ennen Training Camp -leirille osallistumista.
– Tavoitteemme Graden suhteen oli yhdistää lähiopiskelu digitaalisiin koulutuskokonaisuuksiin. Työntekijämme suorittavat digitaalisia koulutuksia tietylle tasolle saakka ennen Training Camp -leirille osallistumista. Kun viimein tapaamme kasvokkain, työntekijöillä on jo valtava määrä osaamista. Tämän ansiosta voimme lähikoulutuspäivien aikana keskittyä kokemusten jakamiseen ja harjoittaa oppimaamme työpajoissa, keskusteluissa ja käytännön harjoituksissa. Saamme parhaat puolet kummastakin maailmasta. Hyödynnämme digitaalista oppimista mahdollisimman pitkälle, minkä ansiosta voimme tavatessamme käyttää ajan tehokkaasti ja keskittyä yrityskulttuurimme rakentamiseen, Petter kertoo.